Tuotannot ja tapahtumat
Lasten ja nuorten Teatteri Aploodi käynnisti toimintansa syyskuussa 2012.
Ensimmäiselle kaudelle ilmoittautumisia otettiin vastaan 12-17 -vuotiailta lapsilta ja nuorilta. Aploodi käynnisti 2 ryhmää; näytelmän valmistavan -ryhmän ja treeniteatteriryhmän. Ryhmät kokoontuivat toimintakeskus Harjulassa.
Näytelmän valmistava ryhmä harjoitti kevätkaudelle 2013 näytelmän "Kaunotar ja hirviö". Treeniteatteri keskittyi enemmän teatteri-ilmaisuharjoitusten työstämiseen, mutta työsti myös pienoisnäytelmiä, joita esitettiin yleisölle joulu- ja kevätjuhlissa.
Ryhmissä tehtiin monipuolisia tunteidenilmaisu-, kehonhallinta-, roolihahmo-, improvisaatio- ja äänenkäyttöharjoituksia. Ryhmissä on painotettu toistensa kannustamista, hyvän ilmapiirin ylläpitämistä ja samalla on keskitytty ammattimaisen teatteri-ilmaisun opettamiseen.
Syyskaudella 2012 neljä Aploodin nuorta osallistui tv-ohjelma "Leijonan luola" kuvauksiin, johon Aploodia oli pyydetty mukaan. "Kaunotar ja hirviö" -näytelmästä esitettiin otos tv-ohjelmassa. Ohjelma tuli ulos tv:stä keväällä 2013.
Lohjan kaupunki hyväksyi 06/2013 lasten ja nuorten Teatteri Aploodin teatteritaiteen perusopetusta antavaksi oppilaitokseksi.
Kaudelle 2013-14 lasten ja nuorten Teatteri Aploodi laajensi opetustarjontaansa myös pienempien lasten 7-11 v. ryhmään ja käynnisti teatteritaiteen perusopetuksen Lohjalla. Kaudella valmistettiin näytelmät "Aladdinin taikalamppu" ja "Noitien kiihdytysajot".
3. toimintakaudellaan 2014-15 Aploodi valmistI jopa neljä eri esitystä. Lasten ryhmät (7-11v.) esittIvät näytelmät "Kutsumattomia vieraita" (ohjaus Anna Rimpinen) ja Mitä täällä tapahtuu? (ohjaus Joni Paananen). Teinien ja nuorten ryhmät (12-17v.) valmistIvat omat esityksensä Aploodin Improryhmä Improshown ja Esiintymistaito -ryhmä Ihmemaa Ozin. Ryhmistä vastasi Sari Rautakoski.
Kaudella 2015-16 Aploodi palkkasi kolme uutta, upeaa opettajaa. Marja Merisalo, Kiisu Alén ja Mammu Rauhala työskentelivät Aploodissa tutun Joni Paanasen lisäksi. Sari Rautakoski vastasi edelleen teatterin toiminnasta, mutta piti opetustyöstä välivuoden ja työskenteli Berliinissä Theater des Westens -teatterilla, kahdessa musikaalissa "Chicago" ja "Ich War Noch Niemals in New York". Aploodin Teatterifestivaaleilla nähdään lähes 60 lasta, viiden eri ryhmän voimin.
5. toimintakaudella 2016-17 Aploodissa toimi kuusi eri teatteriryhmää, joista kolme oli lasten 7-11v. ryhmiä ja kolme teinien ja nuorten 12-17v. ryhmiä. Ohjaajina toimi Kiisu Alén, Mammu Rauhala ja Sari Rautakoski. Aploodin rehtori Joni Paananen toimi mukana taustajoukoissa.
6. toimintakaudella 2017-18 Aploodissa toimi kahdeksan eri teatteriryhmää. Neljä lasten 7-11 v. ryhmiä ja neljä teinien ja nuorten 12-17v. ryhmiä. Ryhmien ohjaajina työskentelivät Kiisu Alén, Sari Rautakoski ja puhe- ja draamaopettaja Saara Suomäki.
7. toimintakaudella 2018-19 Aploodiin tuli mukaan uudet ikäryhmät kouluikäisten lisäksi kun teatteritaiteen perusopetus käynnistyi myös varhaiskasvatusikäisille sekä aikuisille 18 vuodesta ylöspäin. Tämän seurauksena teatterin nimi uudistui ja on jatkossa Teatteri Aploodi. Aploodissa toimi yhdeksän teatteriryhmää. Yksi varhaiskasvatusikäisten ryhmä, neljä lasten 7-11v. ryhmää, kolme teinien ja nuorten ryhmää ja yksi nuorten ja aikuisten ryhmä. Ryhmien ohjaajina työskentelivät Iida Hännikäinen ja Sari Rautakoski.
8. toimintakaudella 2019-2020 Aploodissa toimi kymmenen teatteriryhmää. Yksi varhaiskasvatusikäisten ryhmä, neljä lasten 7-11v. ryhmää, neljä teinien ja nuorten ryhmää ja yksi nuorten ja aikuisten ryhmä. Ryhmien ohjaajina työskentelivät Miro Jerohin, Jenni Kanta-oksa, Kaisa Lallukka ja Sari Rautakoski.
9. toimintakaudella 2020-2021 Aploodissa toimi kymmenen teatteriryhmää. Yksi varhaiskasvatusikäisten ryhmä, neljä lasten 7-11v. ryhmää, neljä teinien ja nuorten ryhmää ja yksi nuorten ja aikuisten ryhmä. Ryhmien ohjaajina työskentelivät Jenni Kanta-oksa, Rosa Nyman ja Sari Rautakoski.
10. toimintakaudella 2021-2022 Aploodissa toimi kymmenen teatteriryhmää. Yksi varhaiskasvatusikäisten ryhmä, neljä lasten 7-11v. ryhmää, neljä teinien ja nuorten ryhmää ja yksi nuorten ja aikuisten ryhmä. Ryhmien ohjaajina työskentelivät Jenni Kanta-oksa, Rosa Nyman ja Sari Rautakoski.
- Karkkipäivä (ohjaus Jenni Kanta-oksa)
- Pieleen mennyt taika (ohjaus Rosa Nyman)
- Ihan metsässä (ohjaus Jenni Kanta-oksa)
- Vanhan kartanon salaisuus (ohjaus Rosa Nyman)
- Ihan tavallista elämää (ohjaus Jenni Kanta-oksa)
- Paras loma ikinä (ohjaus Rosa Nyman)
- Aploodin Improryhmä (ryhmän opettaja Sari Rautakoski)
- Hissi (ohjaus Sari Rautakoski)
- Improvisoidut musiikkiteatterinäytelmät muusikon kanssa (ryhmän ohjaaja Sari Rautakoski)
- Verirubiinin mysteeri (ohjaus Rosa Nyman
- Ei pelkkää unta (ohjaus Jenni Kanta-oksa)
- Voittamaton (ohjaus Rosa Nyman)
- Rahaa vai muutosta (ohjaus Jenni Kanta-oksa)
- Rosvotar (ohjaus Jenni Kanta-oksa)
- Chillaillaan (ohjaus Sari Rautakoski)
- Aploodin Improryhmä (ryhmän opettaja Sari Rautakoski)
- Kaikan tavaran kauppa (ohjaus Sari Rautakoski)
- Verirubiinin mysteeri (ohjaus Miro Jerohin)
- Kotipihan arvoitus (ohjaus Jenni Kanta-oksa)
- Tulevaisuuden toivot (ohjaus Miro Jerohin)
- Kiusattu (ohjaus Jenni Kanta-oksa)
- Rosvotar (ohjaus Jenni Kanta-oksa)
- Silkkiperhoset (ohjaus Sari Rautakoski)
- Aploodin Improryhmä (ryhmän opettaja Sari Rautakoski)
- Kohtaamisia(ohjaus Sari Rautakoski)
- Improvisoidut musiikkiteatterinäytelmät muusikon kanssa (ryhmän ohjaaja Sari Rautakoski)
- Vilperin uni (ohjaus Iida Hännikäinen)
- Mimmi ja mursumellit (ohjaus Iida Hännikäinen)
- Salainen peili (ohjaus Iida Hännikäinen)
- Sisi-siskot ja mystinen paketti (ohjaus Iida Hännikäinen)
- Aaveita vain (ohjaus Iida Hännikäinen)
- Siskoni mun (ohjaus Sari Rautakoski)
- Aploodin Improryhmä (ryhmän opettaja Sari Rautakoski)
- Improvisoitu näytelmä muusikon kanssa (ryhmän ohjaaja Sari Rautakoski)
- Seikkailu linnassa (ohjaus Saara Suomäki)
- Kummallinen linna (ohjaus Kiisu Alén)
- Vilma ja viikinkijumalat (ohjaus Kiisu Alén)
- Tiedemies ja viisi elementtiä (ohjaus Saara Suomäki)
- Onnen resepti (ohjaus Sari Rautakoski)
- Olipa kerran teatteri (ohjaus Kiisu Alén)
- Aploodin Improryhmä (ryhmän opettaja Sari Rautakoski)
- Taivaanrannan tarina (ohjaus Sari Rautakoski)
- Pääkallosaaren aarre (ohjaus Kiisu Alén)
- Vieraita talossa (ohjaus Mammu Rauhala)
- Ixon valo (ohjaus Kiisu Alén)
- Olet tässä -Liikkeen ja äänen ilo (ohjaus Mammu Rauhala)
- Aploodin Improryhmä (ryhmän opettaja Sari Rautakoski)
- Tuulensola - myötätuulen maa (ohjaus Sari Rautakoski)
- Totuus vai tehtävä (ohjaus Mammu Rauhala)
- Suti-Vuki-Leim, kadonnut kaupunki (ohjaus Kiisu Alén)
- Jingjangtsevan kaksi kiveä (ohjaus Joni Paananen)
- Aploodin Impro-ryhmä (ryhmän opettaja Marja Merisalo)
- Hanuman - Tuulen poika (ohjaus Marja Merisalo)
- Kutsumattomia vieraita (ohjaus Anna Rimpinen)
- Mitä täällä tapahtuu? (ohjaus Joni Paananen)
- Aploodin Improryhmän esitys (ryhmän opettaja Sari Rautakoski)
- Ihmemaa Oz (ohjaus Sari Rautakoski)
1. Kaudelle 2012-13 lasten ja nuorten teatteri Aploodi valmisti täyspitkän, nuorille sovitetun version klassikko sadusta "Kaunotar ja hirviö".
TAPAHTUMAT
Lasten ja nuorten Teatteri Aploodi osallistui Lasten Kulttuuritapahtumaan 9.11.2013 Lohjalla.
Työstimme kaikille tapahtuman lapsille avoimen draamatyöpajan, joka keräsi innokkaita osallistujia.
Lisäksi esitettiin kauden 2013-14 Esiintymistaito- ja Tarinat ja draamakaari -ryhmäläisten kanssa näytelmä "Karhun herääminen."
MUUTA
Ohessa Miron kokemuksia esiintymisestä:
"Minua pyydettiin operettiin Peppinon, makaronikokin apupojan, rooliin vain viikkoa ennen ensi-iltaa. Otin haasteen vastaan sukeltamalla rooliin kuuntelemalla ohjaajia, joista Aploodin vetäjä Sari Rautakoski toimii apulaisohjaajana ja kyselemällä vastanäyttelijältäni Pappacodalta, mitä voisimme yhdessä tehdä näyttämöllä. Halusin tietää juonen, sen mitä operetissa tapahtuu. Niinpä luin liberettoa eli operetin käsikirjoitusta tarkkaan, vaikka minulla ei ollut omassa roolissani vuorosanoja. Koska tässä ekassa näyttelijänroolissani ei ole vuorosanoja, en ole jännittänyt näytöksiä yhtään. On ollut hienoa mennä näytelmän maailmaan täysillä ja olla lavalla läsnä. Näyttämöllä koen olevani Venetsiassa torilla, enkä Lohjalla Laurentius-salissa. Teoksen tai näytelmän valmistaminen edellyttää aina harjoitusaikoina odottelua niiltä, jotka eivät ole juuri parhaillaan harjoitettavassa kohtauksessa lavalla. Tämä kuuluu näytelmän valmistamiseen, kunnes päästään tekemään teoksen ehjiä läpimenoja. Miro ei ole kokenut odottelua ollenkaan raskaana. vaan on innolla katsonut mitä lopputuloksesta saadaan aikaan.
Yhdeksän näytöstä on takana, kenraaliharjoitukset mukaan lukien. Viihdyn todella hyvin porukassa. Ei ole tullut aika pitkäksi. Tauoilla on kiva kuunnella iloisien esiintyjien; kuorolaisten ja solistien juttelua ja syödä piparkakkuja. Parasta on ollut, että olen päässyt ammattilaisten mukaan operettiin, olen oppinut heiltä, miten näitä hommia tehdään."
Onnittelut Miro! Hieno, avoin asenne nuorella pojalla!
Aploodin oppilas Miro von Konow ja Markus Nieminen ( Wienin valtionooppera) Yö Venetsiassa -operetissa Lohjalla 15.11.-29.11.2013
